Laurin lokakuu 20073.10.Eva HLHS-listalla: Lauri jakselee ihan mukavasti. On juuri tällä viikolla oppinut nousemaan mahaltaan istumaan sekä juomaan tavallisesta lasista -joskus jopa itse. Me vanhemmat ollaan aivan tohkeissamme, että onpas taitava poika! Yöt ovat aika samanlaisia kuin ennen. Joskus menee paremmin, joskus vähän huonommin. Meillä alkaa ensi torstaina osastojakso lastenlinnassa. Voidaan esitellä Laurin taitoja ja samalla vähän ajateltu puhua kehitysvamma-diagnoosista. Sitten voisi saada paremmin toimivia vammaispalveluja -kuulemma. TCPC on suunniteltu marraskuulle, mutta ilmeiseti ollaan n. kolme kuukautta myöhässä, eli luulisin että aikaisintaan helmikuussa leikkuriin. Onneksi Laurin vointi on ok. Hoitopaikkaa jonotellaan. Siitähän tuli päätöa, että hoitaja kotiin. Kukaan ei vaan vielä ole paikkaa hakenut. Onpa mielenkiintoista, että mitä kaupunki sitten tekee, kun tuo neljä kuukautta hakemisesta (joulukuun alussa täyttyy) on täynnä. Siinä ajassahan kaupunki takaa hoitopaikan. Alan olla jo aika puhki tässä hoitajien järjestämisessä. 11.-16.10. osastojaksoKuntoutusjakso osastolla 14 meni hyvin, sydänkontrollissa ja verikokeessa asiat ihan mallillaan. Laurille tulee luultavasti kehitysvamma-diagnoosi, loppupalaveri on perjantaina. 18.10.Lauri hyödyntää uutta taitoaan, istumaan nousemista, myös silloin kun pitäisi ruveta nukkumaan. Ja hymyilee ovelana kun pääsee tuijottamaan lamppua toisessa huoneessa, eikä muka väsytä yhtään!
18.10.Ukot jäi kaksistaan kun Maija ja äiti lähtivät Hollantiin. Ruokalistalle laitetaan taas porsaan ribsit! 19.10.Jep, kehitysvammadiagnoosi tulee. Muuten ei hoitojakson loppupalaverissa mitään yllättävää. 25.10.Tässä Lauri juo itse mukista maitoa. Isosisko saa auttaa puuron syömisessä.
28.10.Laurille tuli Tietoteekistä oma nappula, ja tietsiin ohjelma jossa tapahtuu juttuja kun nappulasta painaa.
|