Laurin lokakuu 2005

1.-3.10.

Tehtiin yövierotusta. Lauri oli nyt kutakuinkin kunnossa sairastettuaan kuluneiden parin viikon aikana noin neljä eri flunssaa. Isi oli Laurin kanssa nukahtamisesta aamu-kuuteen, äiti ja Maija olivat evakossa yläkerrassa. Ensimmäisenä yönä Lauri oli raivona kymmenen aikaa puoli tuntia, mutta loppuyö meni hyvin; Lauri edelleen herää tunnin välein, mutta tyyntyi taputteluun ja hyräilyyn, niinkuin äitinsäkin kanssa. Tuskin kaipaa tisumaitoa ainakaan ennen aamuneljää.

Ensimmäisen yön jälkeisenä aamuna Lauri yhtäkkiä oksensi limaa. Taas uusi flunssa iski päälle. Päätettiin kuitenkin jatkaa vierotusta, ja toinenkin yö meni ihan hyvin, Laurin oli vaikea palata uneen lähinnä limaisuuden takia.

3.10.

Hammaspesu on tärkeää.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

Erityisesti siksi, että nesteenpoistolääkitys kuivattaa myös suuta.

6.10.

Karla toi Laurille paremman vaihtoehdon sitterille. Tämä tuoli on kylläkin vähän pieni.

(sopiva / tosi iso)

8.10.

Lauri on oppinut Kukkuu-leikin! "Missä Lauri on? Siellä Lauri on!"

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

11.10.

Lauri ottaa vähän riisimaitoa. Välillä menee hyvin, välillä vähän ohi.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

17.10.

Lauri nykyään virnistää kaikissa sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

19.10.

Eva HLHS-listalla tänään:

Oltiin ihan Professorin vastaanotolla -miellyttävällä- ja Laurille saatiin seisomateline, erikoistuoli ja vyö rattaisiin, ettei valu. Lycrapuku piti ottaa, mutta unohtui. Toimintaterapian konsultti mitä pikimmiten, fysioterapia jatkuu kaksi kertaa viikossa hamaan tulevaisuuteen.

Mukava kehitysaskel: Lauri osaa jo oikeastaan istua, ei vaan laita käsiä vastaan (heijasteeet puutuu), kun meinaa kaatua. Liikkuminen jossain vuorien takana vielä.

Yövieroitus on saatu aikaiseksi, saa maitoa 9 illalla ja seuraavaksi viiden aikaan aamulla. herää silti yöllä ½-1 tunnin välein. muuten siis asiat ok, mutta sama virsi vielä täällä...kun sais joskus nukkua. Varmaan tuosta väsymyksestä on tullut mulle uusi tuttavuus: migreeni. ei kiva tuttavuus.

Kaikille voimallista syyspäivää toivottaa
Eva, Laurin 1v3kk, äiti

20.10.

Uusi tuoli ja pöytä.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

27.10.

Laurille tehtiin vuorokauden mittainen ruokatorven pH-mittaus. Anturi on nenä-maha-letkun tyyppisen piuhan päässä lähellä vatsanporttia, mittalaite ja tallennin kulkevat perässä kilpikonnarepussa.

(sopiva / tosi iso)

 

<< etusivulle

<- syyskuu 2005

-> marraskuu 2005

>> vieraskirja