Laurin toukokuu 2008

9.5.

Lauri katsoo Maisaa. Maisa on niin hyvä, Lauri kommunikoi välillä niin hurjasti ettei meinaa housuissaan pysyä kun jutellaan Maisasta. Laurilla on viittoma Maisalle (hiiri), osaa keskustella asiasta vaikkei kovin oma-aloitteisesti sitäkään käytä.

(sopiva / tosi iso)

10.5.

Siskutti taluttaa Lauria kotipihalla.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

Uudesta leikkauspäivämäärästä ei ole kuulunut vielä mitään, odotuksessa eletään.

15.5.

Äiti soitti jononhoitajalle, saatiin uusi aika: 29.5.

18.5.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

Vuhvitti tykkää kannella tavaroita suussaan.

(sopiva / tosi iso)

Toinen voipunut serkkujen synttäreistä, toinen omista päiväunistaan. Siksi vakavina.

19.5.

Jononhoitaja soitti äitille, saatiin uusi aika: 21.5. eli ylihuominen! Taas alkaa aika lailla jännittää.

20.5.

Osastopäivä; otettiin verikokeet, röntgenkuvat, verenpaineet ja kaikki. Lauri oli tosi reipas, muuten meni kaikki oikein hyvin paitsi että verenpaineita ottaessa alkoi verikokeen pistoksesta suihkuta verta kuin kauhuelokuvassa konsanaan. Kaikki arvot on kunnossa eikä esteitä leikkaukselle tällä hetkellä näy.

Huomenaamulla osastolle jo klo 7:00, leikkuriin kahdeksaksi jos kaikki sujuu hyvin.

21.5.

Aamulla maisteltiin taas Diapamia ja Lauria lähdettiin viemään leikkuria kohti kahdeksalta.

(sopiva / tosi iso)

Kahdelta soitettiin kirurgille ja saatiin kuulla, että leikkaus meni aivan suunnitellusti ja että Lauri voi erittäin hyvin! Päästään ehkä katsomaan ennen klo 15-16 vierailuajan taukoa.

Lauri oli ollut sydän-keuhko-koneessa, eli sydän pysäytettynä, 92 minuuttia.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

Lauri ei vielä hengittänyt itse kun tulimme neljältä, mutta kaikki oli ihan hyvin, nesteitä tulee vähän! Heräili ensimmäisen kerran 18:20 ja alkoi hengittää itse, rauhoitettiin unilääkkeellä. Seuraavan kerran heräsi juuri kun meinasin lähteä noin 19:10 ja alkoi yrittää yskiä hengityskoneen putkea pois.Päästiin extubaatioon! Pääsin vielä vilkaisemaan ennenkuin lähdin, Wusse nukkui rauhallisesti ilman putkea samoin kuin sitten illalla kun äiti oli katsomassa.

Lääkityksinä meni noradrenaliinia, sydämen tukilääkettä, morfiinia, unilääkettä ja nesteytystä, unilääke purettiin iltapäivän aikana pois, morfiinia vähennettiin ja annetaan boluksina tarvittaessa, nesteytystä ei kauheasti tarvita kun nesteitä ei niin paljoa tule.

22.5.

Lauri on tänään ollut jonkin verran hereillä ja aika tyytymättömänä oloonsa; sanoo "äy, äy!" ja viuhtoo jaloillaan. Noradrenaliini ja kipulääke-infuusio oli yön aikana purettu. Kädet ovat sidottuna, kun toinen käsi oli irti Lauri viittoi haluamista kuvaavan viittomansa, mutta yritti sitten rapsia tahdistimen johdon pois jolloin katsottiin parhaaksi laittaa käsi takaisin kahleisiin. Kipulääkitys laitettiin takaisin pienenä infuusiona ja kerran annettiin rauhoittavia, sillä veuhtominen aiheuttaa hieman lisää vuotoja.

Lauri katseli jo vähän Maisaa ja kuunteli pikkasen musaa omilla uusilla kuulokkeillaan.

Illalla Lauri nukkui koko vierailuajan rauhallista omaa unta, ei ollut tarvinnut antaa enempää rauhoittavia. Dreeneistä tuli niin vähän nestettä ja sekin kirkasta, että puhuttiin että niitä päästäisiin huomenna jo ottamaan pois.

23.5.

Aamulla puhuttiin jo Laurin pääsystä osastolle! Vuoto dreeneistä on vähentynyt puoleen, kipuinfuusio on purettu mutta Wusse on silti nukkunut yön hyvin, heräänyt parin tunnin välein ja nukahtanut uudestaan saatuaan vähän vettä. Aamulla kun äiti tuli Lauri heräsi ja oli ihan erilainen kuin eilen, avasi silmänsä ja katseli ympärilleen.

Lauri siirrettiin tosiaan osastolle tänään yhden aikaan! Yksi dreeni enää jäljellä, happea menee vähän mutta maskia ei tarvitse pitää edes naamalla, kipuja tuntuu välillä olevan mutta kun leikkauksesta on vasta pari päivää ei morkkua tarvitse viel säästellä. Aloitettiin "rotanmyrkky" Marevan.

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

Hymy ei suinkaan vielä irtoa vaikka kuvissa voi siltä vähän näyttää, nuo on vain kittauksen väli-ilmeitä.

24.5.

Toipuminen etenee hyvää vauhtia. Tänään Lauria jo hymyilytti, varsinkin kun juteltiin Maisasta.

Yöllä laitettiin vielä morfiinia ja nesteytys-tippa, nestettä pitäisi mennä 700ml ja Lauri oli juonut päivän aikana vain 270ml. Joko keskuslaskimokatetrin venttiilipussin tarranauhan aukaisemisen ääni tai sitten hipelöinti lantioluun seudulla oli niin vitsikästä, että Laurin piti nauraa höräähtää unessaan pari kertaa.

Yö meni muuten ihan hyvin Laurin yöksi, heräsi yhdeltä hoitajien hommiin kun kanyylistä otettiin verinäyte (paljon parempi se kuin pistämällä suonesta), kolmelta vähän känisi, ja 4:20 oli sitä mieltä, että nyt on nukuttu tarpeeksi. Nukahti uudestaan vasta 5:30, mistä nukkui sitten puoli kahdeksaan. Isi oli yötä Laurin kanssa, ja on nyt vähän väsynyt.

25.5.

Lauri tuli tosi hyvälle tuulelle kun Maija tuli käymään illalla ja näytti Laurille uutta Maisan taloa. Wussutti oli yhtä hymyä!

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

Lauri koitti jopa vähän konttausasentoon nousta, nojasi kovasti käsilleen ja heilutteli peppua ylös. Maijan puolestaan tuli sitten illalla Lauria kova ikävä.

26.5.

Äiti ja isi pääsivät harjoittelemaan CoaguCheckin käyttöä. Siihen pitää tipauttaa tippa verta ja laite laskee INR:n eli veren hyytymistekijän tason, oleellista Marevan-lääkityksen tason oikeana pitämisessä. Tipan saaminen itseltä muodostui naurettavan vaikeaksi huolimatta monista rei'istä sormenpäissä, mutta heti kun otettiin toisiltamme niin johan alkoi onnistua. Isi otti illalla Laurilta samasta reiästä labran tätin kanssa jotta laite saadaan kalibroitua, hyvin onnistui.

27.5.

Hyvin sujuu toipuminen, tänään otettiin kerralla dreeni, tahdistimen piuhat ja keskuslaskimokatetri pois! Yöt on levottomia ja lääkkeiden kanssa tulee välillä oksenneltua, mutta muuten menee hyvin. INR:kin on yllättävän hyvin hoitotasolla. Aletaan puhua jo kotilomista ja kotiuttamisesta, mutta osastonlääkäri sanoi, että kukaan ei lähde viikossa TCPC:n jälkeen kotiin.

31.5.

Tänään Lauri kotiutettiin!!!

(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)
(sopiva / tosi iso)

 

<< etusivulle

<- huhtikuu 2008

-> kesäkuu 2008

>> vieraskirja