|
Oltiin tänään sydänasemalla ja ihan lohduttavia uutisia: leikkaustarve
on jo kohtuullinen, mutta missään tapauksessa ei ole kiire. Sinisyys on
selvästi lisääntynyt, kuin myös uuvahtaminen, mutta saturaatiot olivat
Laurin satiksiksi huiput, eli 86-87. Hemppa oli 172. juteltiin myös
marevanista leikkauksen jälkeen ja kävi ilmi (varmaan oli aiemminkin
kerrottu, mutten ollut rekisteröinyt) että Laurilla on aika korkeat
keuhkopaineet, joten Marevan tulee olemaan siiten todennäköisesti
elinikäinen. Mietin myös, että miten TCPC:stä toipuminen, koska
keuhkothan siinä on kovilla. Toisaalta Laurin sydän supistelle
mallikkaasti, joten siltä puolelta taasen näyttää hyvältä.
Tapasin myös jonohoitajan, joka taas oli tosi pahoillan, mutta ei voinut
vielä antaa aikaa. Arveli aikaisintaan kesäkuun vaihteessa tulevan.
Sanoin, että jospa sitten soittaisikin päivää aiemmin, että tuuttekos
huomenna, niin ettei tarvitse taas yöunia menettää.
|