Laurin huhtikuu 2006
Lauri on ottanut pikku kehityspyrähdyksen;
pallonvieritysleikkiä seurasi pudotusleikin oppiminen. Fyssari Karla on jo puolen vuoden ajan yrittänyt saada Lauria oppimaan, ettei kaikkea tarvitse pistää suuhun, juttuja voi myöskin pudottaa. Nyt yhtäkkiä Lauri on hoksannut mistä on kyse, ja istuu sängyllä hajareisin paiskomassa sandaalia sinne tänne ja käkättämässä.
5.4.
Tässä Maija on tekemässä Laurille junaleikkiä!
9.4.
Siskutti ansioitui pääsiäisnoitana, pääsisköhän Lauri jo ens vuonna mukaan..?
12.4.
Oltiin neurologin vastaanotolla. Lauri näytti taitavasti kaikki temppunsa, ja oli aika kärsivällinenkin, vaikka isi-pönttöpää oli jättänyt ruuat kotiin.
Neurologin ja fyssarin arvion mukaan Laurin karkeamotorinen kehitys on 8-9-10-kuukautisen tasolla, hienomotorinen kehitys 12kk tasolla, samoin puheen kehitys 12kk tasolla. Ikäänkuin kehitysvauhtia olisi tullut lisää!
Neurologi sanoi lisäksi, että koskaan ei pidä ruveta ennustamaan, mutta jos kuitenkin ryhtyisi, arvioisi Laurin kävelevän noin vuoden kuluttua.
Sovittiin toimintaterapia alkavaksi fysioterapian tueksi 15 kertaa vuodessa. Nyt kuulemma, jotta Kela alkaa maksaa terapiat, pitää täytellä lomakkeita, joiden perusteella Kela toteaa lapsen vaikeavammaiseksi. Piristäviä ovat, byrokraatit.
14.-19.4.
Oltiin pääsiäislomalla Pietarsaaressa. Koko pääsiäisen ja vähän ylikin äiti ja isi oli heikossa kunnossa, ilmeisesti influenssassa. Takaisinlähtökin lykkääntyi, kun eivät olleet oikein ajokunnossa vielä tiistaina. Muksujen, aupan ja isovanhempien menoa se ei haitannut.
Lauri sai kunnolla reppuselkäkyytiä Maijalta, huusi "äh!" niin kovaa että Mummu säikähti, maistoi mämmiä ja irvisti, söi muuten kuin mies, nyökytteli, vilkutti ja taputti, taputti ja vilkutti, ja huijasi värileikissä ottamalla superjättiläisaskeleen kun olisi saanut ottaa vain kananaskeleen.
Mentiin autolla. Matkat meni hyvin, kuunneltiin Peppi Pitkätossu-äänikirjaa, ja jos Lauria alkoi tympäistä, Finntrion levy kohotti mielialaa dekaadilla saman tien!
23.4.
Eretassa...
...ja Rankkulassa keväisellä retkellä.
24.4.
Lauri syö muroja. Pinsettiote ei oikein ole hanskassa, joten Lauri on kehittänyt oman tekniikan: ensin kourat klähmitään täyteen, sitten toisella kädellä laapotaan muruset suuhun. 90% päätyy lattialle.
28.4.
Sydänkontrolli. Kaikki hyvin, paitsi jos Laurilta kysytään: kontrolli oli pahasti päiväunien aikaan, ja pikku-ukko ehti nukahtaa ennen ultraa. Ei ollut sitten ihan samaa mieltä siitä, että ultrataanko vaiko ei.
<< etusivulle
<- maaliskuu 2006
-> toukokuu 2006
>> vieraskirja